Tuesday, September 20, 2011

Hallucinations

Täst tulee suuri vuodatuspostaus. Haters gonna hate. Ei tarvi lukee koska tiiän ettei teitä oikeesti kiinnosta, mun vaan on pakko saada nyt purkaa tää kaikki johonki. Vaikken oikeesti pysty selittää ikinä tätä tunnetta sanoin. Kävin lenkillä. Juoksin 4km. Ennen se on auttanu mun paskaa fiiiliksee, siihe et kerään kaikki tunteet ja paskan itteeni. Nyt se ei auttanu. Mikää ei tunnu auttavan. Ees musiikki. Sanat.

Juoksemine on ihanaa. Se tunne, ku tuntuu et jalat lähtee irti ja lähtee lentoon. Pääsis pois täst maailmasta. Alamäet. Metsä. Vihaan juosta asfaltilla. Vihaan muutenki asfalttia. Hiekkatiet, sora, muta, heinä, kivet; kaunista.
Ku tulin himaa takas, aurinko oli just laskemas. Kerrostalot oli semmosia mustia siluetteja oranssia ja punasta vasten. Kaikki muu oli harmaata. Oli kivaa kävellä peltojen keskellä siinä harmaudessa ja kattoo, miten heinät ja puiden lehdet liikkuu maailman mukana. Jos mä yrittäisin samaa ku mitä ne, mä en liikkuis mihinkää. En mä taivu jos tuulee tollai. Oon liian itsepäinen, liian ylpee taipumaan helpoimman vaihtoehdon mukaa.

Haluun laihtua. En jaksa enää olla tän näkönen. Haluun muuttuu. En pysty olla syömättä. On ahdistavaa ku mua katotaan. Ja mua katotaan. Paljon. Ihmisiä kiinnostaa, minkälaine ihmine on näin pitkä. Pukeutuu näin. On tämmönen. Ne kattoo. Ne kattoo mua hiljaa, sanomatta mitää. Siinä tilanteessa haluisin vaan mennä pois, kadota. En haluu et muut kattoo mua, et ne näkee miltä näytän. Ei se kuulu niille. Oon tosi huono peittää mun tunteet. Kaikki huomaa heti jos oon surulline, vihane, ilonen tai ihastunu johonki. Haluisin olla salaperäsempi. Ettei kaikki heti tuntis mun koko elämää vaa yhellä katseella.

Talvi on ihana. Ootan sitä niin paljon. Lumen narskuntaa tennareitten alla. Tennareitten, joitten sisällä mun varpaissa ei oo enää tuntoo kylmän takia. Ootan sitä, mite pakkanen nipistelee mun kasvoja. Hiukset huurtuu kylmästä. Pimeyttä. Sitä, että nään taas tähtitaivaan. Ku nään tähdet, musta tuntuu niin pieneltä mut silti niin suurelta. Se on ihana tunne. Mietin että jossain muualla joku kattoo niitä samoja tähtiä. Ajattelee samoin ku mä. Ja jossain niistä tähdistä joku kattoo mua takasin. Et joku on seurannu mun elämää koko ajan. Joku tietäis musta kaiken. Uskon elämään maapallon ulkopuolella. Ufoihin. Siihen, et on olemassa jotain vitusti suurempaa ku ihmiset ikinä. Joku, joka kontrolloi kaikkee. Joku pieni universumi pelkästään sitä varten. Joku, joka säätää aikaa, millon se menee nopeemmin ja millon hitaammin. Joku viisas joskus on sanonut näin: Oi jos yöt sun kanssasi, ois kuluneet yhtä hitaasti kuin nämä jotka vietän yksinään?






Oon alkanu näkee harhoja. Pieniä liikkuvia esineitä, muotojen, lattioitten ja seinien vääristymistä. niinku kävelisin kourussa. Kourussa jossa tuolit, kynät ja patterit lentää.

2 comments:

  1. selasin tän sun blogin läpi ja oot jotenki ihanan halattavan näkönen?? :DD ja vaikutat muutenki ihan kadehdittavan erikoiselta tyypiltä.

    ReplyDelete