Tuesday, September 6, 2011

Here Comes Your Man

Viikonloppu oli kiva. Erilainen. Paljon kivoja ihmisiä, paljon kaupunkeja, paljon kilometrejä. Muutama kuva.





puolukkahilloa, juustodippiä, creme bonjouria, jogurttia, maitoa, ketsuppia, salaatinkastiketta, kaakaojauhetta, raakaa riisiä, kaurahiutaleita, jalkarasvaa, hammastahnaa, sinappia, homeisia mansikoita, viinaa, konjakkia, miksun pissaa, kynsilakanpoistoainetta, hammastikkuja, talouspaperin palasia, kokonaisia kananmunia jotka vain murskattiin taikinan sekaan, vähän kaikkia mausteita mitä kaapista löytyi, kuivahiivaa, nonparelleja, jauhoja, kokonainen näkkilepä joka vain murskattiin taikinaan, avon tonnikala joka oli tärkein aines hajun kannalta, jauhelihaa, kokista, koiranruokaa, d-vitamiinilisäpillereitä, vauvan muumikarkkeja, käsivoidetta ja sokeria.










Okei sit asiaan. Seurustelu. En tajuu sitä. Anteeks. Mutta siis en vaan jotenki pysty ymmärtää sitä että miks ihmiset haluu olla niinku sillee kiinni jossain toisessa ihmisessä. Siis ku ei ihmiset oo aina samanlaisia. Ihmiset muuttuu. Mieli muuttuu. Miten kukaan voi luvata että on yhdessä ikuisesti? Tässä kohtaa en tajuu siis niinku en yhtään avioliittoja. Avoliittoja. Rekisteröityjä parisuhteita. Kihloja. En mitään. Miten kukaan voi niinku .... tyytyä siihen että on yks ihminen ittensä vierellä loppuun asti? Se on vähän niinku joku vakuutus mun mielestä. Sillee että "hei näin varmistan etten ikinä ole yksinäinen ja että on joku joka aina rakastaa minua!" okei. Semmosta teennäistä ja kaupallista ja... Ehkä ajattelen liian vaikeesti. En oikeestaan. Sana seurustelu. Siis sehän tarkottaa ymmärtääkseni sitä että puhuu. Tai siis niinku juttelee ja hengailee. Mummojen maailmassa. Ne aina kysyy multa että seurustelenko paljon mun kavereitten kanssa. Ehkä sitte sitä kautta mulle on tullu jotenki tosi kieroutunutta kautta semmonen mielikuva, että ei voi olla ihmistä joka seurustelee vaan kerran. Elämänsä loppuu asti. Siis niinku parisuhteet on mun mielestä sillee niinku monta. Niitä pitää olla monta. Okei siis tässä vaiheessa luulette kaikki että oon hirvee peluri mutta kun en ole. En sinne päinkää. Mä vaa en pysty käsittää että miks ihmiset tarrautuu toisiinsa nii paljon kiinni. Meitä on monta. Meitä riittää. Jos meitä on vittu yli 6 miljardia, niin miten... miten te luulette jäävänne yksin? Mitä vittua te pelkäätte? Yksin oleminen on kivaa. Saa ajatella rauhassa. Ja sitäpaitsi seurustelu päättyy aina huonosti. Riitoja. Siinä ei oikeestaan oo mitään hyvää. Okei on siinä hyvääki. Mutta myös pahaa. KAIKESSA on jotain hyvää ja jotain pahaa. Ja joo oon itekki seurustellu. Kerran. Kaks. En tiiä. En osaa määritellä millon ihminen seurustelee ja millon ei. Jos multa tullaan kysymään että seurustelenko mä niin en vittu osaa vastata. Okei nyt osaan koska oon forever alone sinkku ja voinkin ihan rauhassa dissata teitä hölmöjä jotka ette ole. Mutta.......... mitä vittua. Miks ihmiset seurustelee? Kertokaa mulle. Kysykää multa niin ehkä osaan vastata selkeemmin. :D

3 comments:

  1. ASIAA! Mua nii vituttaa ku melkeempä kaikki mun kaverit on just semmosii "Mun kulta on ihanin ollaan kimpas niiku förever!" tai "Yhyyy miks kukaan ei rakasta mua poikaystävä jätti enkä ikinä saa enää uutta!" ja sitte ku minä oon viimesimmän "eron" jälkeen (josta on jo aika kauan) ollu et ei mua ees kiinnosta alkaa parisuhteeseen kenenkää kans nii mua pietään kummajaisena...

    ReplyDelete
  2. Ja miks nykyään mennään kihloihin 13 vuotiaana ku ollaan oltu kimpas 2 viikkoo? :D

    ReplyDelete
  3. :DD ha nimenomaan! Semmonen et on niiku 12-vuotias ja tulee sanoo mulle et "voi oon niin onnelline oon seurustellu kuus vuotta ja oon kihloissa ja en ikinä eroo" ........ joko mä repeen iha täysin tai sit repeen ja hämmästyn :D Mut kihlat. Mitä vittua 13-vuotiaat menee kihloihi ku tuskin ne ees tietää mitä se tarkottaaaaa AASD.

    ReplyDelete