Thursday, November 24, 2011

We Will Become Silhouettes





Mun tekee mieli puhuu teille ny siitä, mihin mä uskon. Alotan sillä, että kerron mihin en usko. Tavallaan uskon kuitenki myös näihin. Eli, Jumala ja maailman synty alkuräjähdyksestä. En usko, että ihminen on maailmankaikkeuden ainut elävä olento, että se on viisain, edistynein ja uniikki.

Katoin pari päivää sitten jonku dokumentin alieneista. Siinä kerrottiin miten alienit on ehkä aikoinaan ns. maailman alussa tullu maapallolle ja tehny kokeellisia tutkimuksia käyttäen ihmisiä ja muita maapallon eliöitä hyväkseen. Et ne on risteyttäny eläimiä, ja sitä kautta on syntyny kaikki kentaurit, jättiläiset yms. Ja sit siinä oli kans että raamatun jutut on ehkä osittain totta, just niiku joku Goljat (eli se jättiläinen).

Siitä päästäänki Jumalaan. Uskon, että jossain on joku, joka periaatteessa on aineeton joku, mikä vaikuttaa meidän tekoihin. En kuitenkaa usko että se on tää kristinuskon Jumala, vaan enemmän tyyliin shintolaisuutta, eli että kaikessa on jumaluutta, puissa, kivissä, järvissä. Shintolaisuudessa on kans se, että siinä uskotaan että jokaisesta kuolleesta ihmisestä tulee jumala (tosin vasta kun kuolemasta on kulunu 33vuotta), johon mä uskon. Uskon siis, että edesmenneet ihmiset tietää mitä me tehdään. 


Kuolemanjälkeinen elämä; uskon, että tulee samantapasia ihmisiä ku mitä on kuollu, eli vois kai sanoo, et uskon uudelleensyntymiseen jonain muuna ku mitä aiemmin oli. Esim. jos joku ihminen on tosi koiramainen, nii voin olettaa että joskus on ollu ihan semmonen koira, jolla on ollu samanlaine persoona. En kuitenkaa usko siihen, että jos mä synnyn uudelleen, niin että mä muistaisin mun aiemmista elämistä mitään. En usko siihenkään, että kaikki syntyy uudelleen. Tai no nyt ku aloin miettimään, nii miksei. Maailma vois kierrättää meitä. Jos me ollaanki nää samat tyypit koko ajan oltu täällä. Hei, tässä puhuu Juudas, mitä kuuluu?


Maapallon ulkopuolella oleva elämä; siellä on jotain. Me ei olla yksin. Me ei tiedetä mitä siellä on, eikä meidän kuulukkaan tietää. Me ei saada olla liian uteliaita. Pitää malttaa olla täällä keskenään, ei pidä, me ei saada mennä muille planeetoille. Alienit on tullu maapallolle aikoinaan ja tehnyt meidät. Alienit ei muistuta meitä, vaan me muistutetaan niitä koska me ollaan osaks niitä. Me ei saada piirtää alieneita. Ne ei oo semmosia, millasiks me niitä luullaan. Uskon, että ne muuttaa muotoaan. Ne on jotain sellasta, ne näyttää sellaselta, millasiks me ei pystytä kuvittelee niitä. Must tuntuu että maailmanloppu tulee (jos tulee) sen takia, että ihmiset tietää liikaa. Me ollaan tutkittu liikaa. Me ollaan löydetty Marsista jälkiä veden olemassaolosta.


Toisaalta miten vesi vaikuttaa nyt taas mitenkään mihinkään? Se on meidän keksintöä, että ilman vettä ei voi olla elämää. TOTTA KAI VOI OLLA. Me ollaan kuviteltu, että elämään tarvitaan vettä, eli todennäköisesti alienit ei käytä vettä. Ne pärjää muutenki. Sitkeää sakkia.


Kaikki avaruussukkulat mitä ihmiset on tehny, on liikaa. Ulkoavaruus suuttuu siitä. Ne ei halua meitä sinne. Sen takia meillä on painovoima. Ettei me päästäis täältä pois. Me ollaan ylitetty raja. Avaruussukkuloilla, satelliiteilla, elokuvilla. Me ei saatais edes puhua niistä.


En usko, että ihmiset on älykkäimpiä maailmankaikkeudessa. Todennäkösesti jossain on jotain, missä kaikki on paljon hienompaa. Tai no ei välttämättä hienompaa, siellä on jotain mistä meillä on vasta pieni aavistus. Meillä on jotain mitä niillä ei ole. Tottakai näin on, koska meidän maailmat ei oo vaikuttaneet toisiinsa. Uskon siihenki, että se voi olla täällä, maapallolla. Ihan vaan sen takia, että (aikuisten) ihmisten ajatusmaailma on niin mustavalkosta. Ne ei voi ymmärtää, että kaikki voi halutessaan puhua kaikelle. Eläimille, leluille, kaikelle. Kaikki elää. Tää kaikki mitä täällä on, on elävää. Pohjustan mielipiteeni Toy Storylla ja lastenohjelmilla. Ja omilla kokemuksilla. 
Vaikka mun ja eläinten kieli ei ole sama, mä pystyn kuulemaan niiden ns. mielipiteet ja ajatukset mun pään sisällä, jos niin voi sanoa. Mul vaan tulee semmonen viba, et näin on. Sama lelujen kanssa, must tuntuu, että kaikilla on oma lelukategoria, mille pystyy kommunikoimaan parhaiten. Ne voi olla nukkeja, autoja, veistoksia. Mul ne on pehmoeläimiä. Sen takia lapset pystyy leikkimään niin pitkiä aikoja, koska ne oikeasti pystyy puhumaan niille. Ne on niinku mielikuvitusystäviä. Mielikuvitus on olemassa. Se on tässä ja nyt, se on tulevaisuus ja menneisyys.


Mielikuvitus on ehkä monimutkasin asia ikinä mitä oon ajatellu. Se tavallaan on täällä käsinkosketeltavissa, mutta toisaalta sit taas ei ole. Se on ja ei oo olemassa. Kaikki mitä sun pään sisässä tapahtuu, on olemassa. Mutta jos joku muu ei nää tai kuule sitä, niin sitten sitä ei ole virallisesti olemassa. Tän takia kannattaa varoa niitä pahoja ääniä päässään, ne pystyy ohjailemaan sua. Jos joku lapsuudesta tuttu eläimen ääni, joka ennen on ollu kiltti, alkaa yhtäkkiä neuvoa miten voi tehdä murhan jäämättä kiinni, nii ei kannata totella. Kuka tottelis? :D Ymmärrän, että ihmiset kuulee ääniä päässään. Me kaikki kuullaan, useimmat vaan ei halua myöntää sitä. Mä myönnän. Tottakai kuulen ääniä päässäni, kuulenha mä omaniki ku ajattelen. Vai kuulenko? Kuulen. Mustavalkomaailmaiset aikuiset ei suostu ymmärtämään mielikuvitusta, ne ei suostu alistumaan jollekkin, joka on luokiteltu oudoksi.


Uskon, että joku meistä osaa lukea ajatuksia. Meitä on 7 miljardia. Kaikki me ollaan erilaisia. Meillä on erilaisia taitoja, joku osaa nähdä seinien läpi, joku osaa lentää, joku on jostain toiselta planeetalta. Me ei kaikki olla synnytty täällä. Joku elää ikuisesti, joku on muodonmuuttaja. Sen takia ihmisiä etsintäkuulutetaan. Ne lähtee, muuttaa muotoa ja palaa takasin jonain toisena. 


Arvostan suuresti, jos joku teistä jaksaa lukea tän loppuun asti :--) !


P.s. tää oli tosi vaikee kirjottaa ymmärrettävästi koska tää on helpompaa selittää käyttäen käsiä apuna, ja muutenkin ois kivempaa jos te vaan pystyisitte tajuumaan kaiken tämmösestä: ajkldfj almdf pem wupqj!! :)

No comments:

Post a Comment