Friday, January 2, 2015

You may say I'm a dreamer


Kuvassa olen minä vuonna 2010, 14-vuotiaana. Löysin sen eilen illalla, ja järkytyin luisista olkapäistäni. Selkäranka törröttää, olin luuta ja nahkaa vain. Tunsin itseni lihavaksi, en halunnut syödä mitään. Elin sipseillä monta kuukautta ja pyöräilin ja kävelin pitkiä matkoja etenkin kesällä joka päivä. Olin laihtunut kuluneen vuoden aikana yli 20 kiloa.

Näin viimeisenä teinivuotenani voin kokemuksen syvällä rintaäänellä yrittää kertoa, mitä on olla teinityttö tällaisessa mediapainostuksessa. Internet, tv, mainoslehdet, kadunvarret, mallinuket ja ihmisten puheet ja asenteet ovat kaikki täynnä sitä, että pitää olla kaunis, rypytön naama, silkkiset hiukset, vaalea iho, tasainen, pehmeä, pitkä ja hoikka, lihaksikas, ruskettunut ja karvaton. Jos et ole jotain näistä tai olet sen huonosti, niin olet huonompi kuin muut, Joka paikka pursuaa alipainoisuuden ja epäterveellisten kauneusihanteiden ylistystä. Elokuvissa jäät ilman rakkautta, koska sulla on silmälasit tai finni naamassa. Jos sä vaan satut pahoittamaan mielesi siitä, että vaikka tiedät olevasi helvetin hyvä ihminen, jossa ei ole mitään vikaa, mutta ei silti kelpaa, niin saat uuden leiman otsaasi; masentunut, vihainen, yhteiskunnan hylkiö, outo.

14-vuotias on aika lapsi vielä. Ei siltä odota mitään, että pitää olla laiha ja aikuisen näköinen ja seksikäs. Kasvavassa iässä parhaimmillaan, silloin iskee kaikkein pahimmin kaikki median vaikutukset. Näet mallinuken, jolla on XXS-kokoinen neule päällä ja järkytyt, kun itsellesi sellainen ei mahdu. Mulla tää on ollut hankala aihe käsittää, että olen yksinkertaisesti isompi kuin muut. Vaikka olisin pieni, olen silti iso, koska olen 185cm pitkä, ja no, musta nyt ei vaan saa pientä söpöläistä tekemälläkään. Mutta mua suuresti suoraansanottuna vituttaa tämä maailma, missä mainokset ja tuotteet kohdistetaan just nuorille ja murrosikäisille, nimenomaan sen takia, että tiedetään, että ne on herkässä tilassa, ja tekee typeriä päätöksiä. Mä tein typeriä päätöksiä.

Sosiaalisessa mediassa näkee sliipattuja versioita näistä fitness-intoilijoista. Ärsyttää. Jengi laittaa kuvia, että käy lenkillä ja salilla ja crossfitissä ja puntilla ja uimassa ja laskettelamassa, mitä vain kunhan ei ole paikallaan. Ruoaksi sitten jotain mustikoita. Vesimeloonia. Laihat tytsyt treenaa 15 tuntia viikossa rankkaa settiä ja syö sitten palkinnoksi itselleen ei-mitään. Kuihtuvat kasaan. Kaloritarve kasvaa paljon jos liikkuu yhtään, lisäksi pitäisi saada kaikenmaailman hivenaineet ja vitamiinit myös. Ei ehkä vesimeloonilla pelkästään pärjää? Tai sitten nämä massajussit saleilta, "syön aamupalaksi pelkkää lihaa", En sano mitään. Mutta vääristyneen kuvan antaa tollainen, että näytetään että treenataan, mutta sitten ei näytetä millä selviää pyörtymättä pystyssä. Elimistö huutaa proteiineja ja hiilihydraatteja, niitä ei salaatinlehdessä ole lähes ollenkaan.

Mitään diagnooseja en ole saanut, mutta sen verran osaan sanoa, että oma syömiseni 14-vuotiaana oli aivan retuperällä ja jotain vikaa siinä oli. Kouluruokaa en syönyt ollenkaan, ehkä jotain porkkanaraastetta. Ei ollut nälkä. Kotona sitten sipsejä. Pakonomainen liikkuminen ja mielialan lasku ei ole mikään kiva combo. En halunnut syödä mitään oikeaa ruokaa, mikä oli lämmitetty tai kypsennetty tai raakaa tai maistui joltain tai mitään. En syönyt mitään. Join mehua ja kahvia. Pyörtyilin, koska verenpaine oli niin matala. Ei mitään järkeä. Peilistä näin itseni lihavana ja iljettävänä. Vääristynyt minäkuva, tai sitten vaan en nähnyt muutosta, koska olin tosiaan laihtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa.

Nyt alan olla päässyt jo yli suht hyvin kaikenlaisista syömisongelmista, syön paljon vihanneksia ja hedelmiä, leipää, lämpimiä ruokia silloin tällöin kun jaksan tehdä (ei itselle jaksa kokata mitään supermegaa). Ymmärrän, että ei ihminen jaksa painaa tyhjällä energialla eteenpäin ja yritän syödä monipuolisesti kaikkea. Silloin tällöin hakkaa silti takaraivoon vanhat ahdistukset ja typerät ajatukset, "älä syö tota". Vähän voin antaa periksi, en halua olla absoluuttinen minkään suhteen.

Voisin ehkä antaa vähän ohjeistusta teinityttöjen ja muidenkin nuorten kanssa eläjille, että media kiusaa meitä ihan tarpeeksi, Sun ei tarvi enää siihen lisäkuormitusta iskeä päälle. Ehkä vielä joku päivä tää maailma antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat, eikä yritä kääntää ketään urheilijaksi, laihaksi tai muusikoksi. Jos ei kinkkujumppa maistu, niin älä jumppaa!


Kohti parempaa huomista!